perjantai 29. heinäkuuta 2022

Jännittäviä uutisia!




Olen perustanut yrityksen, Kielisataman!


Päädyit tänne kenties yritysjulkistukseni myötä? Niin tai näin, lämpimästi tervetuloa! 

Tämä blogi on jäänyt Instagram-tilinsä (@kielihairio) ja sittemmin vielä näiden yrityssuunnitelmien jalkoihin, mutta ei huolta, tulen jatkamaan kirjoittamista yritykseni kotisivuilla!

Yritykseni Kielisatama starttaa toimintansa virallisesti elokuun puolivälissä. Paljon on vielä tehtävää ennen sitä, mutta vitsit miten innoissani olenkaan! 
On aivan ihanaa saada keskittyä kunnolla näin tärkeän asian edistämiseen. Olen kerännyt viiden vuoden aikana huiman tietopankin, jota pääsen nyt hyödyntämään kunnolla. 

Jokainen lapsi ja perhe uuden tilanteen edessä ansaitsee kaiken mahdollisen tuen. Ei lapsen erityisyys useinkaan, varsinkaan kielihäiriö, tule kello kaulassa. Eikä se ole niin selvää lasten kanssa työskentelevillekään tai lapsia hoitavillekaan - koulutuksessa ei ole välttämättä puhuttu kielihäiriöstä lainkaan. Itsekään en muista kuulleeni koko kielihäiriöstä ennen poikamme tutkimuksia!

Päämissioni on näin äitinä auttaa muita äitejä, joiden lapsella epäillään tai on todettu kehityksellinen kielihäiriö. Lisään myös yleistä tietämystä kielihäiriöstä, jotta se tunnistettaisiin mahdollisimman ajoissa ja lapset saisivat tarvitsemansa tuen oikea-aikaisesti. 
 

Sydämeni sykkii vahvasti kaikille pienille kielihäiriöisille lapsille ja heidän perheilleen!




💙


Ensimmäinen kuva on eilisestä sometyöpajasta, ihanan Anrietta Kuoskun ottama ja toinen Roman Kraftin, Unsplash-sivulta.







torstai 5. elokuuta 2021

Kurkistuksia blogin instatilin puolelle




Ensiksi pahoittelut hiljaisuudesta täällä blogin puolella! 

Loppukevät sujahti vauhdilla työharjoittelun ja viimeisten kirjallisten näyttötöiden parissa. Kevääseen kuului myös kotikäynti vammaispalvelusta hakemamme EHO:n tiimoilta ja pojan allergialääkäri. Lääkärissä oli tarkoitus kuunnella keuhkoja, mutta varattu aika osuikin vähän liian aikaiseen - samana aamuna kun satoikin vielä lunta maahan! No, kyllä se koivukausikin sieltä vielä rynnisti kunnolla päälle ja tutuiksi tuli koko lääkearsenaali, myös ensimmäistä kertaa ne varuiksi esitellyt keuhkolääkkeet. Näin elokuussa tosin tuo lääkerumba tuntuu jo ihanan kaukaiselta!

Toukokuun lopussa koitti myös minun koulusta valmistumiseni! Olihan se aika absurdi fiilis, varsinkin kun itse koulussa tuli käytyä vain aikalailla yhden kuukauden verran koko puolentoista vuoden aikana! Asia oikeastaan konkretisoitui vasta viikon kuluttua, saatuani oikean todistukseni numeroineen ja pahvikansineen hyppysiini. Sitten tekikin hyvää ihan vain huokaista ja laskeutua kesään - ja niin se kesäloma sitten veikin aivan mennessään!

Mutta mikä ihana ja aurinkoinen kesä tämä olikaan, ai että! Nyt kelpaa suunnata katse mielenkiintoisiin työkuvioihin! Itse kesästä lisää seuraavassa postauksessa, mutta tässä nyt ensin blogin Instagram-tilin satoa keväältä ja kesältä. 




Perjantaina 14.toukokuuta, melko illasta bongasin yllättäen päivän olevankin apraksian/dyspraksian tietoisuuspäivä, ja koko toukokuun olevan dyspraksian tietoisuuskuukausi - mahtavaa! Siirryin heti tekemään sopivaa "julistetta" päivän juhlistamiseen, olkoonkin että oli perjantai! Tuolla löytämälläni kuvalla on muuten kaksi merkitystä - iloni kielihäiriölle omistetusta kuukaudesta, ja myös kokemukseni haasteistaan huolimatta kerrassaan aurinkoisista lapsista 💖.

Liitin mukaan myös kaksi muuta kuvaa; kuvan Googlen kysymys-vastaus-palstasta ja ApraxiaKids:n kalenterin, miten kuukauden jokaisena päivänä pystyi vaikuttamaan ja erilaisin pienin teoin osoittamaan tukensa lapsille, joilla on apraksia/dyspraksia. Sattumoisin olin jo aiemmin tiedustellut näiden kahden nimen eroa omalta puheterapeutiltamme, kun en kuullut kenenkään apraksia-nimeä käyttävän (vaikka meidän sairaalan epikriisissä sitä käytettiinkin) ja hän kertoi meillä Suomessa käytettävän lapsilla sen sijaan dyspraksia-nimeä. 



Torstaina 20.toukokuuta vietettiinkin sitten vuorostaan 10.kansainvälistä esteettömyys- ja saavutettavuuspäivää (GAAD - Global Accessibility Awareness Day), ja sen ympärillä Helppo liikkua -viikkoa. Kuva on pieni, joten varuiksi selvennän, että laatikoissa lukee ylhäältä vasemmalta alkaen omat nostoni nettisivuilta:

"Ajattelutapa ja normi, ei erityisjärjestely"

"Toimivuus, selkeys, moniaistisuus"

"Asenteet, yhdenvertaisuus, syrjimättömyys" 

"Valittavuus viestinnässä, tiedonsaannissa ja palveluissa."

Kerroin päivityksessäni ko. termeistä ja kuinka monimuotoinen ympäristö hyödyttää meitä ihan kaikkia, vauvasta vaariin. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta käytetään usein synonyymina, vaikka esteettömyydellä tarkoitetaan lähinnä fyysistä ympäristöä ja saavutettavuudella aineetonta ympäristöä, kuten verkkopalveluita ja asenteita. Agenda niillä on kuitenkin sama: ympäristön ja palvelujen saatavuus riippumatta henkilön toimintakyvystä! Kumpi nimi näistä sinulle on tutumpi?

Lähteinä käytin Invalidiliiton ja Näkövammaisten liiton nettisivuja, joista kummastakin löytyy tietoa ja havainnekuvia vallan roppakaupalla - käy sinäkin tutustumassa, linkit aukeavat uusiin välilehtiin!



Kesäkuun alussa oli monta syytä juhlaan; valmistumiseni, minun ja mieheni vuosipäivä ja 8.hääpäivä, 30-vuotissyntymäpäiväni, pikkujäbän uusi ystävä päiväkodista ja hienosti sujunut 5v hammastarkastus! 

Instan päivitys oli lyhyt, mutta täytyy kertoa, kuinka pojan hammaslääkäriä netistä varatessa hokasin kaivaa esiin edellisen vuoden tarkastuksen tekijän ja missä hän nykyisin vaikuttaa - ja se kannatti! Sattumoisin hän löytyikin nyt lähimmältä terveysasemaltamme, ja vaikka aika menikin vähän pidemmälle ja vielä syntymäpäivälleni, kannatti mennä juuri hänen pakeille, sillä hän oli jopa mukavampi kuin muistinkaan, huomioi pojan hienosti ja tutustutti hänet rauhassa joka ikiseen käyttämäänsä välineeseen! 

Sieltä napattuja kuvia on katseltu hymy huulilla! Kuulimme pojalta myös uuden sanan, suloisen hiljaisesti lausutun "tiu-tiu":n, välineiden ilmeisesti vähän kutittaessa suussa. Nykyään kyseinen "tiu-tiu" auttaa välillä kynsien leikkauksessakin, kun voi kuvailla sillä, että hetken kutittelee! Ja voi miten suloinen hän onkaan sanoessaan sen! 




Lauantaina 17.heinäkuuta vinkkasin löytämästäni Ruuhkavuodet-sivuston 13.7.2021 julkaisemasta artikkelista "Tukiviittomista apua vuorovaikutukseen: kuinka pääsen alkuun?". Artikkeli löytyy täältä ja siinä esitellään mitä tukiviittomat ovat, kenelle niistä on hyötyä, kuinka ne toimivat, vaikuttavatko ne puheeseen ja milloin ne kannattaa ottaa käyttöön. Vahva lukusuositus siis! 

Nostin postaukseen myös pari hyvää lainausta tekstistä:

"Puhuminen on paitsi kognitiivisesti, myös fyysisesti vaikea prosessi." 

"Tukiviittomat eivät ainoastaan korvaa sanoja, vaan ne myös tukevat komunikointia muillakin tavoilla"

"Viittomissa yhdistyvät näkeminen, liike ja kosketus. Näistä taas syntyy monipuolinen muistijälki, joka palautuu mieleen helpommin kuin puhuttu kieli."


💗


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - seuraavaan kertaan!


maanantai 12. huhtikuuta 2021

Miten kielihäiriö tuli meidän elämään





Lähtötilanne

Raskausaikana minulla kävi mielessä vain, että voi kun ei olisi allergioita tulokkaallakaan, varsinkaan pelottavaa pähkinäallergiaa. Esikoisemme oli täysin terve ja iänmukaisesti puhuva 3,5-vuotias, joten kehitys- ja kielihäiriöstä emme olleet kuullutkaan. Mutta niin tässä eletään sekä niiden, kuin myös koivuallergian ristiallergian pähkinän kanssa!

Minun ja mieheni tietämys lasten kehityshäiriöistä oli vähäistä ja hajanaista, ennen kuin kuulimme että pojallamme on kehityshäiriö ja sen yhtenä osana joko viivästynyt puheenkehitys tai kielihäiriö. Kielen pulmista tuli kummallakin mieleen vain esikouluikäisten ärrän treenailu. Nepsy-diagnooseista tiesimme oikeastaan vain lukihäiriön ja ADHD:n, joten emme pitkään aikaan kielihäiriön varmistuttuakaan yhdistäneet, että kielihäiriökin on yksi nepsy- eli neuropsykologisista diagnooseista. 

Synnytys, ja myös raskausaika, tutkittiin muiden tutkimusten lomassa ja niistä ei löytynyt syytä, kuten ei myöskään meidän kummankaan suvuista. Psykologi Heikki Seppälä Kehitysvammaliitosta on vastannut verneri.net -sivulla eräälle äidille kehityshäiriö-dg:n vaikeasta jäljitettävyydestä näin - kommentoiden samalla kielihäiriötä sen verran monimutkaiseksi asiaksi, että sen tiimoilta kysyjän kannattaa olla yhteydessä lasta kuntouttaviin tahoihin:

"Aivot ovat kuitenkin aika monimutkainen vekotin. Tällä tavoin ilmeneviin kehityksen pulmiin johtavat syyt ovat yleensä niin pieniä ja hienosyisiä, ettei niitä saa näkyviin millään lääketieteellisillä tutkimusmenetelmillä, kuten esim. magneettikuvauksella. Ei voida osoittaa jotakin tiettyä kohtaa aivoista ja sanoa, että tuossa se vika on. Mutta lopputulos on joka tapauksessa se, että aivot eivät pysty käsittelemään ympäristöstä tulevaa ärsykkeiden tulvaa ihan sillä tavoin kuin hyvä olisi."

Minä olen itse alkanut puhua vasta päiväkotiin siirtyessäni, mutta kuitenkin jo kaksivuotiaana. Meillä on käsissä siis suorastaan mielenkiintoinen mysteeri! :)

Fysioterapeutin kautta tutkimuksiin 

Poikamme tutkimustaipale alkoi 1-vuotiaana kunnallisen fysioterapeutin luota, jonne neuvola lähetti meidät saamaan vinkkejä pystyasennon ja ensiaskeleiden löytämiseksi. Kertakäynnin sijaan aloimmekin käydä siellä heti säännöllisesti viikoittain, ja kävimmekin yhteensä vuoden vai peräti puolitoista, aivan tämän ihanan fyssarimme eläkkeelle jäämiseen asti. Juuri hän otti hyvin lempeästi puheeksi, että kyseessä voi olla laajempikin kehitysviive ja kysyi mitä tuumaisimme, jos hän laittaisi meidät sairaalan tutkimusjonoon. Tottakai se sopi! 

Ensin kävimme kerran tai kaksi yksittäisillä käynneillä sairaalan fysioterapeutin ja lastenneurologian lääkärin pakeilla, ja sitten pojan ollessa 2-vuotias ensimmäisen kokonaisen osastojakson lastenneurolla moniammatillisen tiimin tutkittavana. Siellä olemme käyneet siitä lähtien vuosittain aina elo-syyskuussa viiden päivän jaksoilla. Osastojaksoistamme voit lukea lisää täältä.

Foniatrian puolella me emme siis ole olleet ollenkaan - ja siten meiltä onkin jäänyt kuulematta tietyt asiat, kuten sairaalan järjestämät vinkkipäivät kielihäiriöisten perheelle ja kuntoutusohjaajan yksilölliset palvelut. Tieto liikkuu hämmentävän huonosti eri osastojen välillä, vaikka moniammatillisessa tiimissä samaa ongelmaa ei näytä olevan! Onneksi muuten olemme olleet tyytyväisiä sairaalaan ja poikaa tutkineisiin ammattilaisiin. Sairaala-sanalla on pojalle selvästi mukava kaiku, ja sieltä on paljon mukavia muistoja.

Diagnoosi(t)

Poikamme ensimmäinen eli F83-diagnoosi kulkee kuulemma liikanimellä "romukoppadiagnoosi". Olen kuullut sitä annettavan helposti tutkimuksien aluksi, mutta itse en ole sen antanut haitata - meillä se on myös pysynyt vastoin tätä olettamusta samana nämä vuodet. Lääkärimme kertoi sen päinvastoin olevan "painavampi" diagnoosi Kelallekin. Kysehän on sitä paitsi vain merkinnästä paperilla, joka vaatii joka tapauksessa lisätietoa ja itse epikriisin tiedot avautuakseen. 

"Monimuotoisessa kehityshäiriössä (yleisyys 10-15 %) lapsen taidollinen kehitys etenee laaja-alaisesti ikätovereita huomattavasti hitaammin. Lapsella on kahdella tai useammalla osaamisen alueella pulmia. Oppimisvaikeudet eivät ole niin vaikeita kuin kehitysvammaisilla, mutta näillä lapsilla on toisen ihmisen tuen tarvetta läpi elämän. Tavoitteena on järjestää oikea-aikainen tuki tai kuntoutus päivähoidossa sekä koulussa siten, että lapsi tulee ymmärretyksi, tuntee itsensä hyväksytyksi, kokee säännöllisesti onnistumisia ja osallistuu täysipainoisesti päiväkoti- ja kouluarkeen."

Näin kehityshäiriötä kuvaillaan Terveyskylän sivuilla. Voi kuinka tuo viimeinen lause voikin lämmittää sydäntä! Me käytämme itse vain harvoin kehityshäiriö-sanaa, pääosin käytämme kuvaavampaa kielihäiriötä, jos jotain on tarve käyttää. Arjessamme näkyy kuitenkin vain se. Isoveli on kuitannut pikkuveljen oman kielen kavereilleen mainitsemalla esittelyjen yhteydessä "hän ei vielä osaa puhua", josta on siirryttykin sitten sujuvasti leikkimään. Kenellekään se ei ole ollut ongelma ja pikkuveikka on myös päässyt leikkeihin mukaan. 

 Tyhjästä on paha nyhjäistä

Alkuun olimme kyllä ihan yksin asian kanssa. Vertaistuesta ei puhuttu niin neuvolassa kuin sairaalassa mitään, enkä osannut sellaista ihan heti itsekään etsiä - emmehän olleet olleet aiemmin vastaavassa tilanteessa. Nyt kun asiaa miettii, niin jo tieto eri hakusanoista olisi voinut auttaa; olisi saanut useampia eri sivuja eteensä ja edes nettikeskusteluja vertaistueksi. 

Jos siis etsit netistä tai somesta tietoa kielihäiriöstä, kokeile hakusanoina ainakin kielihäiriön eri nimityksiä vuosien varrelta: dysfasia, kielellinen erityisvaikeus, kielihäiriö. 

Kerroin heti pojan tutkimuksista avoimesti - koskaan ei tiedä, kenellä voikin olla kokemusta asiasta! - ja aloin etsiä tietoa, mistä tarkemmin onkaan kyse ja mitä voisimme itse tehdä. Ei auttanut kuin laittaa "se kuuluisa hakukone" laulamaan ja toivoa, ettei löydösten myötä menettäisi yöuniaan. 

Somesta en osannut vielä silloin etsiä apua - nythän varsinkin Instagram on mahtava erilaisten vinkkien aarreaitta ja Facebookia käytän vain sen ryhmien vuoksi! Olen ottanut Instan käyttöön kesällä 2016, mutta vasta hiljattain, ehkä vuoden-puolentoista ajan, olen löytänyt näitä hyvää tietoa, sopivina pikku paloina, jakavia sivustoja.

Reilu kolme vuotta sitten syksyllä 2017 ei vielä ollut tällaista aktiivista vertaistukitoimintaakaan. Leijonemojen toiminnan bongasin ihan sattumalta esitteistä sairaalan käytävän esitteistä keväällä 2018. Sopeutumisvalmennuksestakin kuulin muistaakseni juuri Leijonaemojen vertaistukitapahtumassa, ja itse kysyimme lääkäriltä suosituksen papereihin.

Kyllä tästä selvitään 

Muistan kuitenkin jo alkuajoilta tietynlaisen luottamuksen kipinän, että kyllä tästä selvitään. Mietin, että varmasti nykypäivänä on jo monia apukeinoja, tuli tässä vastaan mitä vain. Sairaalan mukanaolokin rauhoitti, vaikka se toisaalta toikin mukanaan tietynlaisen asian vakavuuden. Tuntui, että olemme hyvissä käsissä, että meillä on monen ammattilaisen ammattitaito auttamassa. 

Onneksemme saimme jo poikien kerhosta hyviä kokemuksia - he ottivat epäröimättä kävelyä vielä treenaavan ja puhumattoman kuopuksemmekin kerhoilemaan sinne kolmeksi tunneksi kerrallaan! Alkuun poikamme kerhoilivat siellä yhdessä - samaan aikaan, mutta eivät kylki kyljessä - ja sittemmin esikoisen eskarin alettua, kuopus jatkoi itsekseen. Siellä muilta lapsilta välipalahetkiltä mallia saadessaan poika oppi mm. mukista juomisen! Reissuvihonkin käyttö alkoi jo täällä, ja samoin yhteistyö lastenneuron, fysioterapeutin, ja hoitopaikan välillä - sairaanhoitaja järjesti itse kerhoon yhteisen palaverin ensimmäisen osastoviikon kuulumisten läpikäymiseen ja fyssari kävi näyttämässä miten hyödyntää kerhotilaa ja sen piha-aluetta. 

Onni on tietysti ollut myös molempien poikiemme valoisat, superhauskat persoonat ja koko perhettä yhdistävä samanlainen höpsö huumorintaju! Läheisemme ja kohtaamamme ammattilaiset ovat olleet ihanan kannustavia ja rauhallisia, ja painottaneet, että poika on joka tapauksessa edelleen oma ihana itsensä, tuli mitä tuli. Olemme saaneet sydäntä lämmittävää palautetta ja rohkaisua niin toimistamme kuin asenteestamme useammankin kerran. Kukaan lähipiiristämme tai ystävistämme ei ole pelästynyt diagnooseja, ja "karannut paikalta". 

Totuuden hetki

Näin jälkikäteen huomaa, että itsekin sitä näemmä piti ensin kolmatta ja sitten neljättä ikävuotta eräänlaisena virstanpylväänä, että niihin mennessä voisi vielä tapahtua vaikka mitä, vaikka annoimmekin ajan näyttää miten kävisi. Vuosi-pari oli siis sellaista odotteluvaihetta, jolloin hankittiin terapioita tueksi, opeteltiin kuvatuen ja viittomien käyttöä jne. Esikoisen puheen oppimisen alkuvaiheista minulla ei ollut selkeitä muistikuvia, joten se poisti mukavasti odotuksia. Neuvolassakaan ei pojan sanoja laskeskeltu tai paineita luotu. Vakihoitajamme siellä on aina ollut tilanteen tasalla ja ymmärtäväinen. Sairaala on saanut hoitaa oman tonttinsa ja hän on keskittynyt normaali tutkimuksiin, pojalle sopivaan tahtiin - aina hyvällä fiiliksellä, ei pakottamalla!

Jossain vaiheessa 4. vuoden aikana huomasin alkavani miettiä, että kyllä tämän kielihäiriön täytyykin olla sitä haastavampaa laatua keskivaikean sijasta, koska poikahan täytti nyt jo sen neljä vuotta ja se ikä oli jäänyt mieleen tutustumistani aineistoista. Viimeinen varmistus ajatelmiini tuli syksyllä sovarijaksolla, kun kuulin, kuinka muut lapset puhuivat jo pääsääntöisesti lauseita, pitkiäkin selostuksia! Vaikka siellä puheterapeutti vahvisti minun huomion poikamme kielihäiriön vaikeudesta, oli päällimmäisenä tunteena taas huojennus - poika on joka tapauksessa iloinen oma itsensä ja me saamme tähän apua, emme ole (enää) yksin. 

Kysy rohkeasti

Sairaalassa meille ei ole ikinä alleviivattu pojan häiriön vaikeustasoa, tai annettu arviota, minkä ikäisen tasolla poika olisi - eikä sitä ole tullut kyllä arjessa terapeuteiltakaan kysyttyä. Ainoastaan sosiaalityöntekijä livautti viime jaksolla "teidän poikahan on kuitenkin vaikeavammainen - siis puheen osalta!" eri hakemuksia esitellessään. 

Eräänä päivänä tässä alkuvuodesta päätin sitten kuitenkin uteliaisuuttani soittaa asiasta sairaalan psykologille ja hän avasi mielellään asiaa lisää. Olin jo aiemminkin ottanut häneen yhteyttä kouluasioihin liittyen, kun halusin varmistaa kaupunkimme käytännön. 

Rohkaisen siis sinuakin ottamaan eri ammattilaisiin rohkeasti yhteyttä osastojaksojen ulkopuolellakin! Ensin voi laittaa vaikka sähköpostin, että voisiko ko. henkilö soittaa sopivassa välissä. Itse olen jutellut nyt jo jokaisen poikaa tutkineen kanssa jakson ulkopuolella, kun laskee kaikki vuodet yhteen! 

Kaikilla meillä on omat opittavamme


Tässä on myös onneksi huomannut, että kaikilla meillä on omat opittavamme ja sopeutumisemme. Toiset opettelevat puhumista pidempään, toiset sitten jotain muuta. Tykkäämme myös kaikki vähän eri asioista. Kehitymme jokainen omaa tahtiamme - emme välttämättä käyrien ja odotusten mukaan, mutta kehitymme silti. Välillä pienemmin askelin, välillä harppauksin. Emme me kukaan ole täydellisiä - ja kuinka tylsää se olisikaan, jos olisimme! 


Tulevaisuutta emme kumpikaan mieheni kanssa ajattele kovin pitkälle. Vertaistukitarinoiden myötä olen huomannut, että mitä vain voi tapahtua - kuten elämässä ylipäänsä :).


Kuvat: Pixabay


torstai 17. joulukuuta 2020

VASU eli varhaiskasvatussuunnitelma




Meillä oli päiväkodissa vasu-keskustelu sopivasti juuri ennen koronarajoitusten kiristymistä ja keskustelujen siirtoa nettiin. Keskustelusta jäi todella hyvä mieli, ja ajattelinkin siten jakaa oman rohkaisevan kokemukseni! 

Meillä on aina ollut hyvä keskusteluyhteys päiväkotiin ja uskonkin sen olevan iso tekijä tässä. Olen kuullut joissain vasuissa tulleen ilmi asioita aivan puskista, mutta minusta ei ole järkevää säästellä asioita vasta tähän keskusteluun. Vaikka lapsen vienti- ja hakutilanteet voivat olla nopeita, pitäisi joko päiväkodin tai vanhemman nykäistä toista osapuolta hihasta ja sopia keskusteluaikaa kasvokkain tai vaikka puhelimitse, jos yhtään siltä tuntuu. Osaava henkilökuntahan on siellä meidän lapsia varten ja varsinkin, jos/kun lapsemme ei osaa itse sanoittaa itseään, tiedonkulun täytyy olla sujuvaa ja sisältää muutakin kuin reissuvihkoon kirjatut viestit - minun mielestäni siis.

Mikä VASU?

Lyhenteitä kun riittää, niin varuiksi avaan vielä asiaa. Vasu-lyhenne tulee siis sanasta varhaiskasvatussuunnitelma - olen nähnyt sen kirjoitettavan niin isoilla, kuin pienillä kirjaimilla. Se laaditaan jokaiselle päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevalle lapselle (lähde OPH). Siinä käydään läpi missä nyt ollaan, mihin halutaan päästä, miten sinne päästään ja lopuksi vielä mitä sovittiin. Asetetaan siis yhteisiä tavoitteita ja sovitaan miten juuri tämän lapsen yksilöllistä kehitystä, oppimista ja hyvinvointia edistetään hoitopäivien aikana suunnitelmallisesti. 

Paperi itse ei toki tee itseään hyödylliseksi, vaan sen hyödyllisyys riippuu siitä, miten ammattilaiset sitä toteuttavat arjessa. Taustatyössä apuna käyttämässäni Opetushallituksen mallilomake ja ohjeistus -sivulla (linkin takana), kolmannessa ja viimeisessä videossa paneudutaan tähän toteuttamispuoleen kahdeksan eri kohdan avulla. 

Puhtaaksi kirjoitettu vasu tulee nettiin kuitattavaksi. Siinä on vielä mahdollisuus tehdä korjauksia, jos sinne olisikin lipsahtanut jotain ihmeellistä. Omista oikeuksistaan kannattaa pitää huolta, ja vaatia itse lopullinen suunnitelma vielä nähtäväksi, jos sitä ei pk puolesta muisteta infota katsottavaksi. On myös hyvä varmistaa, että ryhmän jokainen hoitaja on päässyt lukemaan suunnitelman ja on "kartalla" siitä - täytyy kyllä tunnustaa, että tällainen varmistaminen ei ole itselle tullut mieleen!

PS. OPH:n sivuilla muuten käytetään niin päiväkoti- kuin varhaiskasvatus-nimeä - itse olen tottunut käyttämään pehmeämpää päiväkoti-nimeä. En koe sen mitenkään halventavan siellä työskentevien henkilöitä, vaan enemmänkin olevan kunnianosoitus heidän taidostaan luoda kotimaisen lämmin ympäristö lapsille 😊. Näin kielihäiriötäkin ajatellen, onhan sana päiväkoti paljon selkeämpi hahmottaa, kuin sana varhaiskasvatus. Ja hmm, mikäs olisi silloin itse rakennuksen nimi, olisiko se "varhaiskasvatusrakennus", tai "varhaiskasvatustalo"? Kuulen mielelläni, jos joku tietää! 😀

Meidän VASU

Sitten itse meidän vasuun! Tämä oli meidän pojan toinen vasu tässä päiväkodissa. Meitä oli paikalla minun ja mieheni lisäksi pojan puheterapeutti ja toimintaterapeutti sekä päiväkodista lastentarhaopettaja eli LTO ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja eli VEO. Mahtavaa, että pojan terapeutitkin saivat ujutettua tämän palaverin täysiin kalentereihinsa! 

Saimme ilahduttavasti heti palaverin alkuun kuulla, että poikamme omatoimisuustaidot ja rohkeus ovat selvästi lisääntyneet - ja juuri niiden preppauksesta olikin ollut sairaalan osastojaksolla puhetta! Olimme kyllä saaneetkin päikystä ihania kuvia ja kuvauksia hyvistä leikeistä ja kuinka hän on alkanut itse hakea kontaktia kavereiltakin aikuisten lisäksi, mutta olipa helpottavaa kuulla vielä tämä ja saada monia muitakin esimerkkejä! 

Puheterapeutti oli myös huomannut selkeää kasvua ja kertoi vaativansa pojalta koko ajan asteittain enemmän, kun taitoja selvästi löytyy. Hän kertoi saaneensa venytettyä pojan kärsivällisyyttä, vaikka olikin alkuun saanut kummaksuneita katseita ja kulmien kurtistelua, että jaa eikö enää apua tipukaan - voin niin nähdä tämän silmissäni! Opimme lisää ajan antamisen tärkeydestä; lapselle voi kehittyä vihje-/ohjeriippuvaisuus, jos hän ei saa rauhassa hoksata itse, mitä häneltä odotetaan milloinkin. Ja samalla, kun saa ihan itse hoksata, saa tietysti myös tärkeitä onnistumisen kokemuksia!

Prompt-menetelmää, jossa kosketaan kasvoja ja (hanskoitetut) kädet käy suussakin, hän ei ole arvannut käyttää enää koronatilanteen pahennuttua, mikä on ymmärrettävää. Mutta onneksi on muitakin keinoja ja nyt on sopivasti viittomissa selkeä herkkyyskausi! Myös mielikuvitusleikit ovat onnistuneet hienosti - he olivat mm. joku kerta leikkineet kauppaleikkiä näkymättömän rahan kera, ja kotileikkiä erilaisine valmisteluineen. Puheterapeutti oli myös löytänyt sopivan välin kalenteristaan tihennetyille käynneille joka toiselle viikolle!

Toimintaterapeuttikin kertoi nähneensä pojassa nyt hyvin sisua. He ovat nyt olleet paljon ulkona ja harjoitelleet mm. portaissa kulkemista, eri tasojen syvyyksien hahmottamista ja kiipeämistä. Vähän jännittävissäkin tilanteissa poika on nyt ohjautunut pelkillä suullisilla ohjeilla! Hekin ovat harjoitelleet avun ja huomion pyytämistä, ja poika onkin rohkaistunut taputtamaan totea polvelle tai kädelle, että katsos nyt! Kuulimme myös, kuinka pojan kotonakin harrastamat ruutu- ja muut tasajalkahypyt ovatkin oikein oiva harjoite puheen rytmin harjoitteluun.

📌

MLL kertoo 4-5-vuotiaan lapsen taidoista näin

"4–5-vuotias lapsi alkaa huomioida toisia ihmisiä entistä enemmän, eikä ole niin itsekeskeinen kuin ennen. Vaikka lapsi on monessa asiassa itsenäinen eikä vaadi niin paljon huomiota kuin ennen, hän tarvitsee kuitenkin vielä vanhempiaan moneen. Lapsi tarvitsee rohkaisua ja tukea aloitteellisuuteen, omaehtoiseen leikkiin sekä sosiaaliseen ja moraaliseen kehitykseensä. Lapsi tarvitsee myös rajoja, jotka auttavat suojaamaan lapsen kasvua ja kehitystä ja luovat lapselle fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta.

Ompa muuten ihana, että kun käy MLL sivuilla, alareunaan aukeaa laatikko "Huoli lapsesta? Haluatko jutella? Vanhempainnetin päivystäjä on paikalla"! Ja vaikka ei osuisi päivystysaikaan, on alareunassa infolaatikko, jossa kerrotaan, että chat päivystää ma, ti ja pe klo 10–13 ja to klo 17-20, ja ohjeet oman chat-ajan varaamiseen.

Lopputulema

Käynti oli huojentava ja rohkaiseva, varsinkin parin kuukauden takaisen osastojaksomme jälkeen. Erityisesti hyvistä leikeistä kavereiden kanssa oli sydäntä lämmittävää kuulla. Sovimme, että jatkamme kaikki samaan hyvään malliin poikaa kannustaen ja rohkaisten! Kiinnitämme huomiota, että annamme tarpeeksi aikaa hoksata itse ja kokeilla itse. Emme auta liian herkästi, jotta hän saa käyttää uusia taitojaan. Päiväkoti etsii pojalle vähän haastavampia "pöytätehtäviä" sairaalan toiveen mukaisesti.

Olemme onnekkaita, että poikamme päiväkotikokemukset ovat olleet näin hyviä, ja hänet on näin hyvin otettu porukkaan niin aikuisten kuin lasten puolesta, oli puhetta tai ei! Saimme tämän integroidun paikan pojan aiemman, perus päiväkodin VEO:n avulla - hän otti poikamme asian hoidettavakseen ja piti poikamme nimeä pinnalla tärkeässä valintakokouksessa. Tämän paikan saaminen olisi siis voinut venyä viiteen ikävuoteenkin asti, jolloin voisimme olla vasta aloittamassa tulevana vuonna! Olemmekin antaneet sekä päikylle että kyseiselle VEO:lle kiitosta niin kasvokkain, kuin juuri tässä joulun alla kaupungin lähettämässä varhaiskasvatuksen tyytyväisyyskyselyssäkin!

💖

On asioita joita kuunnellaan korvilla.
On asioita joita kuunnellaan silmillä.
Ja on asioita, joita kuulee vain sydämellä,
myötäelämisellä.

Värssypankki

💖


tiistai 17. marraskuuta 2020

Hyvinvoinnista




Sinä kielihäiriöisen lapsen vanhempi, sinä joka päivittäin kuljet tuntosarvet ja korvat höröllä kuunnellen ja katsoen, yrittäen ymmärtää, selvittäen asioita välillä suorastaan salapoliisin lailla. Sinä viitot, piirrät, näytät, kertaat, autat, ideoit uutta ja ennakoit. Teet puheterapia-harjoituksia, laminoit kuvatukia ja pidät reissuvihonkin ajan tasalla. Luet blogeja, seuraat ehkä insta-tilejä, etsit toimivia vinkkejä ja testailet toimisiko sama teillä. Rustaat viikko-ohjelmia, selvität milloin mitäkin, pitäen lapsesi ja perheesi hyvinvoinnin puolta leijonan lailla.

💗

Osaatko hengähtää - ja taputtaa itseäsi olalle? 

Tiedätkö, mikä rentouttaa juuri sinua?

Muista: sinä teet tärkeää työtä ja olet lepohetkesi ansainnut

💗

Meillä vanhemmilla (ja myös varhaiskasvattajilla) kuitenkin on iso rooli lapsen kuntoutumisessa, varsinkin ennen kouluikää. Lapsi luottaa meihin ja meidän apuumme. Me autamme lasta ymmärtämään, tulemaan ymmärretyksi ja onnistumaan. Suurilla, pienillä asioilla, arjen lomassa. Suunnittelematta ja suunnitellen. Minun lapsi lähestyy viidettä ikävuotta ja voi miten aika tuntuukin lentäneen! Siitä alkaa olla jo kolme vuotta, kun kuulimme, että lapsellamme voi olla kielihäiriö. Kuinka paljon olenkaan itsekin oppinut näinä vuosina! Enkä vähiten hyvinvoinnista ja sen tärkeydestä.

Minua ja sinua on vain yksi maailmassa, pidetäänhän siis itsestämme huolta. Kuten alun listasta näkee, teemme hengästyttävän määrän asioita normiarjen ohessa, vaikka sitä ei päivittäin tulekaan ajateltua. Ja vaikka meidän erityisemme ei olekaan hengenvaarassa ominaisuutensa vuoksi, olemme mekin kuitenkin erityislasten vanhempia - arkemme on eri lailla kuormittavaa, kuin "perus" lapsiperheissä. 

Minä itse rentoudun musiikkia kuuntelemalla, luonnossa liikkumalla, kirjoja lukemalla ja välillä ihan vain kauniita kuvakollaaseja sommittelemalla. Olen myös tutustunut itsekseni joogaan kuultuani, että ylikuormitustilassa on hyvä aktivoida parasympaattista hermostoa yhdistämällä hengitystä ja liikettä. Ai vitsi, miten hyvää nämä pienet hetket tekevätkään! Youtubesta löytää monia harjoituksia hakemalla vaikkapa "joogaa aloittelijoille". Älä anna jooga-nimen pelästyttää!


Voimaa vertaistuesta


Vertaistuki ja kokemusten jakaminenkin tekevät hyvää. Voin omasta kokemuksesta suositella lämpimästi sopeutumisvalmennuskurssia sekä Leijonaemoja

Leijonaemot järjestävät vertaistukitapaamisia netin yli, maanantai-iltojen vertaistukichatteja sekä tilanteen salliessa erilaisia aktiviteetteja, kuten vaikkapa unisiepparien askarteluiltoja tai saunailtoja. Toimintaa on nimestä huolimatta niin äideille kuin iseille. Vertaistukea on siis hyvin saatavilla myös näin korona-aikaan! 

💗

Ole sopivasti itsekäs 

Pidä kunnostasi huolta 

Oleile paljon ulkona

Suo itsellesi myös jaksamattomuus

🙏



Pyydä apua - ihmiset lähtökohtaisesti auttavat mielellään

Tuosta lääkärini, itsekin lapsiperhearjen kokeneen äidin, listauksen viimeisestä kohdasta "suo itsellesi myös jaksamattomuus" virisi ajatus, että niin, olisi tärkeä itse huomata, koska alkaa olla voimat poissa. Pysähtyä tunnistamaan, missä nyt mennään. Kerätä vähän rohkeutta ja itse avata suunsa ennemmin aiemmin, kuin myöhemmin, jottei oma kuppi ehdi täyttyä liikaa ja vyöryä yli äyräiden. Oletko sinä jo kuullut kahvikuppivertausta tunteille, kuinka meillä jokaisella on oman kokoisensa kuppi, joka sitten pikkuhiljaa täyttyy? 

Itse olen alkanut tunnustella levottoman tunteen päälle hiipiessä, että olisiko nyt paras käydä haukkaamassa happea vaiko heittäytyä sohvalle. Toimisiko nyt parhaiten hiljaisuus, vai joku tietty musiikki? Olisiko pieni kirjoitushetki (vaikka kännykän muistiinpanoihin, jos ei paperia ole saatavilla) paikallaan, vaiko ennemmin lukemishetki? Jos nämä kuulostavat aivan utopistisilta vaihtoehdoilta, voi tavoitteeksi ottaa yhden rauhallisen tee- tai kahvikupillisen per päivä, vaikkapa lempibiisiä kuunnellen. 

"Mikä on tänään tärkeintä? Haluatko mennä lenkille vai siivota? Ajattele, että kaikkea et voi saada samana päivänä, voit saada vain jommankumman. Jätä toinen toiselle päivälle."

Summa summarum, vahvasti suosittelen, että kannattaa avata suunsa ja kertoa ainakin jollekulle, missä mennään, pyytää apua. Ihmiset lähtökohtaisesti auttavat toista mielellään - varsinkin kuultuaan, jos on jotain konkreettista, mitä voisivat tehdä. Voi vaikkapa kysyä, olisiko toisella hetki aikaa jutella tai ihan vaan kuunnella. Huolet ovat jaettuina kevyempiä, ja ilot suurempia. Jos tuntuu vaikealta avautua tutulle ihmiselle, on myös olemassa erilaisia auttavia (ja maksuttomia!) puhelimia, kuten MLL:n vanhempainpuhelin

Verhojen taakse hengittämään

Vielä viimeinen ajatus tähän soppaan, liittyen myös tuohon tunteidensa ja olotilojensa tunnistamiseen. Olin kerran, jo useampi vuosi sitten, MLL:n järjestämällä lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren luennolla, josta jäi mieleen neuvo: "Hengitä - mene vaikka verhojen taakse hengittämään, jos ei ole parveketta tai toista huonetta! Lapsi kuitenkin imee tunnelmiasi sienen lailla." Se ei lopulta vie paljon aikaa, että astuu hetkeksi sivuun hengittämään ja vaikka katsoo samalla hetken ulos ikkunasta. Ja kuinka paljon se voikin antaa koko loppupäivään, jos sen avulla saa vaikkapa sen kuuluisan aamulähdön sujumaan kivuttomammin. Ties vaikka se kirvoittaisi ihan naurutkin, että oho, äiti tai isä menikin verhojen taakse piiloon! 


Tällaista ajatusvirtaa tällä kertaa. 

Nämä ovat isoja asioita ja voinkin siis aika varmasti luvata jatkoa olevan luvassa.

Voimia, lempeyttä ja rakkautta sinne ruudun toiselle puolelle.


💗


Ps.

Olisi ihana kuulla, saitko tästä jotain irti!

Heräsikö ajatuksia? 

Haluaisitko jakaa omat keinosi rentoutua?



torstai 8. lokakuuta 2020

Listaus haettavista tuista, tukimuodoista ja apuvälineistä

Joskus oikeiden tukien saanti voi olla pienestä kiinni, kuten muistaako sosiaalityöntekijä sanoa juuri ko. tuesta tapaamisen aikana, tai tuleeko hänelle kyseinen tuki edes mieleen. Joitain tukia ei voi hakea jälkikäteen, tai tieto voi tulla muutoin liian myöhään. Siitä virisi ajatus, mitä jos vanhemmalla olisikin itsellä mukana listaus, jonka voisi vaikka lykätä sille työntekijälle. Suosittelen myös pyytämään rohkeasti sossun käyntikortin, niin jos jonkun hakemuksen kanssa tuleekin tenkkapoo, voi sitten pirauttaa apuja!

Vinkkaathan minulle kommenteissa tai somen puolella, jos tiedät itse lisää tukimuotoja!

Myös Suomen Kielipolku on tehnyt oman listansa, kurkkaa se heidän sivuilta täältä.

📝

Tiedustele näitä:

1. vammaistuki, ks. Kelan pikaopas täältä

2. vammaiskortti

        - ei tarvita lääkärin lausuntoa, ks. kriteerit täältä

        - huomioi, että kaikki yritykset eivät välttämättä ole listautuneet sivuille, esim. linja-autoyhtiöt

3. kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit, ks. lisätietoa Kelan sivuilta täältä

4. yksilökuntoutus, ks. lisätietoa täältä

5. tulkkipalvelu, ks. lisätietoa täältä

6. omaishoitajuus, ks. lisätietoa Omaishoitajien sivuilta täältä

7. vammaispalvelusta oma palvelusuunnitelma, ks. lisätietoa THL sivuilta täältä

8. lyhytaikainen avustajapalvelu kotiin

9. tukiviittomaopetus ryhmämuotoisesti tai kotiopetuksena

10. kaupunkikohtainen lisä alle 3-vuotiaalle tuen saajalle

- voi hakea 6 kk takautuvasti

11. vaippoja yli 3-vuotiaalle hoitotarvikejakelusta

- sairaanhoitajan toteamus riittää 

- kotiinkuljetettuna 

12. apuvälinevuokraamo

        - iPad kommunikointiin

        - kommunikointikansio ja sen tuunaukseen Boardmaker-ohjelma

        - apupyörällinen polkupyörä, painolelut, painopeitot...

13. pidennetty oppivelvollisuus, ks. lisätietoa Opetushallituksen sivuilta täältä

💕

Lisäksi haluan vielä nostaa esiin maksuttomat perheneuvolan palvelut, joita kannattaa ehdottomasti hyödyntää! Useissa kaupungeissa löytynee jo sähköinen yhteydenottolomakekin, jolloin ei edes tarvitse itse soittaa ja mahdollisesti jonotella - oma kokemus tosin on, että puhelimitse asia hoitui nopeasti, kertasoitolla. 

Itse kävimme vuosi-pari sitten kaksin mieheni kanssa perheneuvolassa ihan kertakäynnillä saamassa osastojakson jälkeen konkreettisia vinkkejä arkeen ja saadaksemme purkaa ajatuksiamme. Tuoreimman osastojaksomme jälkeen olen käynyt itsekseni toisaalla neuvolapsykologin luona pariin otteeseen purkamassa omia ajatuksiani. Sain ajan soitostani seuraavalle viikolle, ja vaikka nimi on neuvolapsykologi, ei välikädeksi tarvittu neuvolaa, vaan hänellekin pystyi soittamaan suoraan.

💕

Mikä tärkeintä: muista, että diagnoosistaan huolimatta 

lapsi on edelleen se sama rakas lapsi ja paljon muutakin kuin diagnoosinsa! 

💕

Olisi kiva kuulla joko täällä tai instassa @kielihairio, oliko tästä sinulle apua!



Kortti Maaretta Tukiaisen Inspiraatiokortit -korttipakasta



torstai 27. elokuuta 2020

Sopeutumisvalmennuskurssi Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä



Vietimme koko perhe viime viikon Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä Kielellinen erityisvaikeus -kurssilla. Kurssin nimeä ei siis oltu vielä päivitetty kehitykselliseksi kielihäiriöksi - tämä kannattaa huomioida kursseja seuloessa. Alunperin kurssimme piti olla jo toukokuun lopussa, mutta koronarajoitusten voimaan astuttua saimme pian kirjeen sen peruuntumisesta. Yllättäen piakkoin sen jälkeen meille soitettiin Kelasta, haluaisimmeko osallistua täysin samanlaiselle kurssille elokuussa. Vielä sunnuntainakin kävi mielessä, mahtaako tulla viesti toisesta siirrosta, mutta ei tullut ja niin pääsimme maanantai-aamuna matkaan! Onneksi kurssi nyt saatiin pidettyä, sillä koimme, että meistä jokainen sai sieltä jotain! 😊

Kela järjestää kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja lapsille, nuorille ja aikuisille sekä heidän perheilleen ja läheisilleen. Kurssit auttavat kuntoutujaa ja hänen perhettään sopeutumaan sairauden tai vamman mukanaan tuomiin muutoksiin tai kuntoutumaan niistä. Kursseilta saat tietoa sairaudestasi, vertaistukea sekä tukea arjen toimintoihin ja niistä suoriutumiseen. Lapsille suunnatut kurssit järjestetään perhekursseina, joille vanhemmat ja sisarukset voivat osallistua.

Haimme kurssille Kelan sivuilta jo joulun aikoihin, saatuamme syksyn osastojaksollamme tarvittavan lääkärin suosituksen. Kurssien ikäraja on 4 vuotta, joten etsimme suoraan sellaisia, jotka toteutuisivat vasta pojan syntymäpäivän jälkeen. Kursseista valittiinkin vain yksi itselle sopiva ja sitten toivottiin parasta! Tammi-helmikuussa saapui kirje hakemuksen perillepääsystä, ja samalla kerrottiin, että vielä odotellaan muita hakemuksia. Maaliskuun alussa sitten saapui itse myöntävä päätös. Ryhmäämme olisi mahtunut vielä yksi perhe lisääkin, joten rohkeasti vain hakemuksia menemään!

Ohjelmarunko


Ohjelma alkoi maanantaina klo 10 kuvassa näkyvässä Varvikko-tilassa, ensin asuntoihin tutustuttuamme. Saimme heti alkuun kaikki paitoihimme kankaiset nimitarrat ja käsiimme kansion, jonka sisällä oli mm. nimikoitu viikko-ohjelma aiemman postissa saapuneen esimerkkiohjelman tilalle.

Ohjelmassa oli joka päivälle omat 1-2 sivua jaettuna kolmeen sarakkeeseen; tähtiryhmä, vanhemmat ja sisarukset. Värikoodaus tässäkin versiossa olisi ollut hyvä, mutta pumaska oli aikamoinen, joten musta-valkoisuus oli siten ymmärrettävä valinta! Aikataulun reunaa koristivat pienet kuvaikonit, kuten ruokailuvälineet tai kiikkulaudan kuva, selventämässä ohjelmaa. 

Päivät alkoivat joko klo 8.45, 9.00 tai 9.45 ja jatkuivat klo 16-17 asti. Aamupala oli tarjolla klo 7-9 ja päivällinen klo 17-18.30. Iltapalaakin olisi ollut saatavilla klo 19-20.30, mutta me halusimme rauhoittaa tuon ajan jo iltapuuhille, joten kävimme iltapäivästä ostamassa omia eväitä lähellä sijaitsevasta ruokakaupasta. 

Luentoja, keskusteluja ja pantomiimiakin!


Maanantaina lounaan jälkeen me vanhemmat vietimme kaksi tuntia puheterapeutin kanssa, tähtiryhmän ja sisarusryhmän tutustuessa toisiinsa kummatkin omilla tahoillaan. Tähtilapset olivat näyttäneet kuvista toisilleen asioita, kuten millaisissa taloissa asuvat ja onko perheessä lemmikkejä. Sisarusryhmässä oltiin käyty läpi viikon toiveita ja leikitty ryhmäytymisleikkejä. Kummatkin ryhmät olivat myös koonneet yhteistuumin viikon säännöt.

Tiistaina meille puhui lastenneurologian erikoislääkäri mm. tunnetaitojen kehityksestä, itsetuntoasioista ja herkkyyskausista. Kävimme läpi myös autismia, mutismia, epilepsiaa ja aistipoikkeavuuksia. Tähtilapset kävivät tällä välin metsäretkellä, harjoittelivat vähän viittomia ja puhalsivat saippuakuplia. Sisarukset pääsivät pelaamaan psykologin kanssa peliä, jossa simuloitiin kielihäiriötä mm. pantomiimien ja sananselitystehtävien avulla - mahtavaa! 

Keskiviikkona me vanhemmat vietimme toisen mukavan kaksituntisen puheterapeutin kanssa. Hän kertoi meille nyt keskustelunomaisesta lukutekniikasta ja omasta tyylistään pitää puheterapiaa, sekä näytti käyttämiään välineitä ja nettisivuja. Onneksi minulla oli vihko ja kynä valmiuksissa, sillä vinkkejä kertyi useampi sivullinen jäätelökioskileikistä suujumppaharjoitteisiin! Kaksi tuntia hupeni aivan käsiin! Sitten olikin vielä ennen lounasta lennossa ammattilaisen vaihto, kun puheterapeutti lähti tutustumaan lapsiimme, ja meille tultiin kertomaan kouluasioista, kuten kolmiportaisesta tuesta ja pidennetystä oppivelvollisuudesta. 

Torstaina me vanhemmat vietimme aamupäivän tähtilastemme kanssa mm. kuvaten isolle pahville omalle perheellemme tärkeitä asioita. Sillä välin sisarusryhmä keilasi innoissaan kellarikerroksessa. Iltapäivällä saimme kuulla tukiasioista, kuten kuntoutusrahasta ja vammaiskortin hausta. Näistä virisikin paljon keskustelua ja vertailua eri kaupunkien tarjoamasta, mutta onneksi sille oli jätetty aikaakin.

Perjantain hienosti nimetyssä psykososiaalisessa keskusteluryhmässä juttelimme ensin rauhaisalla sisäpihalla ringissä viikon annista ja sitten lähdimme pienryhmissä kävelylle koostamaan arjen selviytymispaketteja toisillemme jaettavaksi. Tällä välin tähtilapset seikkailivat metsässä pädien kanssa ja sisarusryhmä askarteli omastakin lapsuudesta tuttuja kysymyskirppuja. Lopuksi kokoonnuimme vielä kaikki yhdessä Varvikko-tilaan, mistä viikon aloitimme - ohjaajat olivatkin räpsineet lapsista paljon kuvia ja nyt saimme tehdä niistä kollaasit ennen loppupalautteen antoa!

****

Viikon plussat

+ Tähtilapset - mikä ihana nimi kuntoutujalapsille!

+ Täysihoito ja oma siisti rivariasunto

+ Muilta vanhemmilta saadut vinkit, esim. instan puolelle vinkkaamani Mouse Timer -sovellus

+ Monipuolinen ohjelma, päivät hujahtivat nopeasti 

+ Ihanat ammattilaiset ja lastenohjaajat!

+ Valmiit, pääsääntöisesti hyvät ruuat

+ Vapaa-ajalla olisi päässyt mm. keilaamaan tai kokeilemaan ammuntaa!

+ Viimeisenä päivänä tehtiin omat kivat kuvakollaasit muistoksi viikosta

Miinukset

- Lasten päiväunille tai lepohetkelle ei oltukaan varattu aikaa

- Vertaistukiaikaa toisten vanhempien kesken jäi vähäiseksi

****

Korona teki tietysti oman osansa vertaistukipuoleenkin - ruokailu oli järjestetty kyllä yhteisessä kabinetissa, mutta kaikki olivat omissa pöydissään. Olimme kaikki perheet kehityskohteista samaa mieltä, joten kenties seuraavalla kurssilla nämä on jo huomioitu, ainakin palautteet otettiin innolla vastaan! Ideoimme esimerkiksi yhteistä saunailtaa ja vanhempien vertaistukiaikaa välipalan aikaan.

 Myös lapset saivat antaa oman palautteensa värittämällä tuntemuksiaan eri asioista (esim. ohjaajat, ruoka, majoitus, vapaa-aika) joko punaisella, keltaisella tai vihreällä, mikä oli minusta hyvin keksitty! Jatkamme kurssilaisten kanssa yhteydenpitoa Whatsapp-ryhmän kautta, ja myös esikoiseni on jo viestitellyt yhden oman ikäisensä sisarusryhmäläisen kanssa.

Voin lämpimästi suositella sopeutumisvalmennuskurssille osallistumista!



Kuvat Kankaanpäästä ja lainaus Kelan sivuilta ensimmäisen linkin takaa

Jännittäviä uutisia!