Perus päivämme näin kesälomalla

Teettämässäni lukijakyselyssä nousi esiin toive perus arjestamme kuulemisesta, joten tartuin tuumasta toimeen! Eipä tässä enää montaa päivää kesälomaa olekaan jäljellä, mutta vielä ehtii! 😉 

Yhteistuumin uuteen päivään

Pojat heräävät joka aamu klo 6, tai viimeistään puoli 7, kumpikin samassa rytmissä. Herättyään he kömpivät yhdessä olohuoneeseen, jossa esikoinen avaa heille telkun lastenohjelmia varten. Siitä me heidät löydämme noustuamme - milloin mistäkin asennosta, joko peiton kanssa tai ilman, välillä leikkien ääreltä, välillä telkkua katsoen. Toki he saavat myös tulla meitä jo aiemminkin makkariin moikkaamaan ja usein he kömpivätkin hetkeksi sänkyymme ja palaavat sitten taas olkkariin. Isoveljestä on siis ollut hyvä apu; on ihanaa aamuisin kuunnella sängystä käsin veljesten touhuja tarvitsematta heti itse nousta!

Esikoinen pesee aamuisin itse hampaansa heti herättyään, ja niimpä poitsukin on alkanut heti meidän noustua viittoa hampipesua ja suunnata vessaan. Hän myös haluaisi itse valita kumpi meistä pesun hoitaa ja voi sitä riemua, kun saa haluamansa! Pesut sujuvat alkuinnosta huolimatta vähän vaihtelevasti, mikä lienee tuttua jokaisessa pikkulapsiperheessä.

Aamupesujen jälkeen suuntaamme yhdessä aamupalalle ja poika näyttää viittoen, mitä haluaa syödä. Lähipäivinä on taas maistunut puuro ja sen odottamisesta onkin muodostunut hyvä kärsivällisyysharjoitus, sen teko kun vie selvästi enemmän aikaa kuin leipien voitelu. Odotellessa poitsu ehtii hurmata vetämällä kaikille kohteliaasti tuolit esiin istumista varten 😍. Aamupalan loppupuolella alustamme, mitä tehdään seuraavaksi. Yleensä puemme ja lähdemme ulkoilemaan, mutta nyt heinäkuun ajan perjantai-aamuisin suunta onkin ollut keskustaan toimintaterapiaan puoli kymmeneksi.

Ulkoiluaika

Ulkona parasta on nyt ollut saippuakuplien puhaltelu, vesipyssyillä ammuskelu, frisbeen heitto ja keinussa keinuminen. Saippuakuplainnostus menee meillä aalloissa, nyt molemmat pojat ovat taas innostuneet niistä, samoin kuin vesipyssyistä. Vesipyssyillä on kiva tehdä kuvioita maahan ja yrittää poksauttaa saippuakuplia - ja tietysti ampua karkuun juoksevaa äitiä minkä naurultaan pystyy! Keinussa hassuttelemme niin, että poika yrittää osua minuun kevyesti kengällään, ja osuminen kirvoittaa aina kunnon naurut - jos taas ei osu, huudahdamme teatraalisesti, käsiämme levitellen yhteistuumin "eeei!". Myös seuraa johtajaa -leikkiä on leikitty - siinä poika on mieluiten itse johtaja, näyttää kädellä selkäänsä, että täytyy tulla hänen selän taakse. 

Ulkoilun ja välipalan jälkeen on päiväunien vuoro, mutta ne ovat nyt kesällä olleet vaakalaudalla, joinain päivinä ei ole uni tullutkaan. Olen kyllä vaikuttunut, kuinka kivasti poika silti jaksaa lepäillä! Päiväkodistakin kertoivat juuri ennen lomaa, että viimeiset päivät poika vain lepäili, muttei nukahtanut. Itse otan hyvin mielelläni pienen päivälevon joka päivä ja varmaan ihan sitkeydellä olen saanut pidettyä päiväuni- tai ainakin päivälepo-rutiinin molemmilla pojilla tänne asti - olenkin siitä joka päivä makuulle asettuessani kiitollinen.

Lepohetken jälkeen

Poitsu tykkää unien jälkeen heräillä rauhassa, joten Netflixin hankittuamme on tullut tavaksi laittaa hänelle sieltä mieluisia jaksoja pyörimään. Hän on osannut jo hyvän aikaa sanoa "tuut tuut", joten sillä hänen on ollut helppo ilmaista, että haluaisi katsoa junia. Tällä hetkellä suosiossa on erityisesti Chuggington-ohjelma. TUUUT TUUUT, kiskot kutsuvat tiketitok - ei ole jäänyt tunnari päähän, ei! Ennen Netflixiä oli vaikea saada poikaa vain oleilemaan rauhassa sohvalla tai muualla, kun hänestä ilmeisesti tuntui, että täytyy jatkaa leikkejä välittömästi. Sitten alkoikin harmittamaan, kun puoliunessa ei tahtonut leikit sujua, mutta ei oikeen sylikään innostanut. 

Rauhassa heräiltyämme ja lounaan syötyämme on joko leikin, tai jonnekin kuten kirjastoon tai kauppaan, lähdön vuoro. Jos teemme lähtöä jonnekin, alustamme sitä lounaalle siirtyessä ja sen aikana. Vaatteet puemme aina samalla kohtaa sohvan divaaniosalla, joka on kätevästi eteisen vieressä. Siitä poika säntää itse etsimään lippiksensä ja laittamaan kengät jalkaan. 

Olemme liikkuneet oikeastaan koko tämän vuoden ajan kävelyä pidemmät matkat autolla. Jätimme rattaat keväällä pois käytöstä, ja emme ole vielä ilman niitä kulkeneet bussilla. Toki ennen auton hankkimista tuli ylipäänsä enemmän käytettyä bussia poikienkin kanssa. Olen tässä juuri lähipäivinä miettinyt, milloin sitä uskaltautuisi kokeilemaan myös bussia pojan kanssa - se olisi ihan kivaa vaihteluakin vaikkapa jollekin retkelle lähtiessä, jos vain koronatilannekin sen suo! Jännittää vain bussin nopeat liikkeellelähdöt, pojalla kun on tasapainon kanssa vielä haasteita, ja se, jos ei saakaan ollenkaan istumapaikkaa. Voi myös olla, että bussi onkin jo niin outo paikka pitkästä aikaa, että pojalle tuleekin kiire pois sieltä! Täytynee tehdä pieni koeajelu ihan pysäkin tai kahden välin verran!

Jos olemme jääneet unien jälkeen sisälle leikkimään, alkaa tässä vaiheessa olla iltapäiväulkoilun vuoro. Molemmat pojat tykkäävät ulkoilusta, joten se on menoa, kun menee asiaa edes ääneen miettimään! Ulkoilun jälkeen on mukava tulla sisään päivälliselle, vaikka tietysti käsienpesu saippuoimisineen ei aina niin mukava rutiini olekaan, kun jo haluaisi syömään. Tarrapalkintoakin on tähän pojalle ehdotettu, mutta se ei napannut - poika taisi ajatella, että tuhlaantuu ihan liikaa aikaa, jos alkaa vielä tarrojakin laittamaan! Tarrojen pintatuntuma ei myöskään lukeudu suosikki tahmeutensa kanssa, minkä uskon vaikuttavan tässä myös.

Iltapäivän ulkoilu tai sisäleikit

Usein leikit jatkuvat siitä, mihin ovat ennen ulkoilua jääneetkin, tai sitten otetaan joku ihan uusi juttu työn alle. Lähipäivinä olkkarin lattian on vallannut veljesten tekemä pitkä junarata, jonka parissa on sujahtanut hetki jos toinenkin! Se on saanut olla siinä yönkin yli, jotta leikkiä pääsee halutessa heti aamusta jatkamaan. Koripalloilu on myös ollut nyt suosiossa, ja siinä on samalla kätevä harjoitella vuorottelua, "minun vuoro, sinun vuoro", myös viittoen. Meillä on siis irrallinen näppärä koristeline, jota siirtelemme kerrossängyn reunaa pitkin. Nyt uutena pallopelinä on myös Lidlistä parilla eurolla ostettu pehmotaulu, johon voi viskellä pehmeitä tarrapalloja, lähempää tai kauempaa. Siinä taasen voi kertailla eläinviittomia.

Iltapuuhat

Iltapala koittaa ilta-7 jäljestä, ja sinne(kin) sännätään innolla! Syömisen jälkeen poika työntää tuolinsa reippaasti pöytää vasten, viittoo hampaidenpesua ja lähtee jo valmiiksi vessaan kurottelemaan harjoja kohti. Sieltä vapauduttuaan hän kömpii heti sänkyynsä odottelemaan, että isovelikin pääsee omilta pesuiltaan. Usein siinä yhdessä odotellessamme hän näyttää yläsänkyä ja minä sanoitan, että kyllä, kohta tulee veli sinne ja pääsette iltasadulle. Vielä halit ja pusut ja sitten isi lukemaan satua!

Minä hipsin takaisin olkkariin ja heittäydyn sohvalle miettimään, mitä juuri tänä iltana haluaisin tehdä. Mietin kulunutta päivää ja mikä "paketoisi" tämän päivän sopivasti. Nyt pitkästä aikaa paperikalenterin ostettuani, olen yrittänyt muistaa sitä täytellä heti alkuillasta. Juurrutan juuri arkeeni myös lempeää iltajoogaa - kokeilemani yin-jooga on tosin ollut niin rentouttavaa, että se pitää jättää aivan viimeiseksi! 

Kuten olette ehkä huomanneetkin, tykkään mietelauseista, ja etsinkin taas yhden teemaan sopivaan sellaisen:

Katso taaksesi ja kiitä.

Katso eteenpäin ja luota.

Katso ympärillesi ja rakasta.

- Tuntematon -

💛

Tyytyväisyyskysely

Ollessani viime viikon loppupuolella extempore-päiväretkellä Hangossa sain idean, että teenkin teille lukijoille kyselyn! Kysely löytyy jo instan puolelta profiilistani, kohdalta missä yleensä on linkki tänne blogiin, mutta päästyäni taas koneeni ääreen, tuon sen nyt myös tänne.

Minusta olisi hienoa kuulla, miten juuri Sinä löysit blogini, millaista sisältöä siltä toivoisit ja mitä se on sinulle tähän mennessä antanut. Kyselyssä on 8 kysymystä, joista valtaosa on monivalintakysymyksiä, jotta vastaaminen olisi mahdollisimman vähän aikaa vievää - arvioitu vastausaika onkin vain 3 minuuttia! Olen kiitollinen jokaisesta vastauksesta ja lyhyestäkin kommentista. Lämmin kiitos jo etukäteen osallistumisestasi! Tästä linkistä klikkaamalla tai osoitteen kopioimalla pääset mukaan:

https://fi.surveymonkey.com/r/CBGL9H3

Miten päädyin Hankoon? Olimme puhuneet ystäväni kanssa kesäreissusta Lohjalle erääseen putiikkiin, jossa emme kumpikaan olleet aiemmin käyneet. Sitten ystäväni huomasikin menevänsä Hankoon työmatkalle ja kysyi haluaisinko ja pystyisinkö, lähtemään päivän varoajalla mukaan, jos yhdistäisimmekin nämä kaksi kohdetta! Saimme sen järjestymään, ja niin minä vietin mukavat pari tuntia aivan itsekseni Hangon Itäsatamassa ja sen tietämillä! Voin suositella lämpimästi vastaavaa irtiottoa muillekin - oli mukavaa ja rentouttavaa vain istuskella kiireettömästi katselemassa veneitä, kierrellä itselle tuntemattomia paikkoja, istahtaa jäätelölle ja sitten taas jatkaakin matkaa yhdessä.

Olisipa hauska kuulla, jos joku teistäkin on tehnyt vastaavan reissun yhdistäen työn ja huvin! 😊

Iloa viikkoosi! 💖 

Sairaalan osastojaksoja ei kannata pelätä

Me käymme vuosittain elo-syyskuussa sairaalassa viiden päivän osastojaksolla. Tämän vuoden jakso on meidän kolmas. Sen nimestä huolimatta sairaalassa ei olla koko viikkoa yötä päivää, vaan vain aamupäivät, jotka on vieläpä ajoitettu lapsen rytmi huomioon ottaen. Päivät alkavat vaihdellen kahdeksan ja kymmenen välissä, ja vastassa on joka aamu sama omahoitaja. Ensin hetki leikitään, sitten käydään eri asiantuntijoiden luona kotiin saadun aikataulun mukaisesti. 

Käyntien välissä on palauttavaa leikkiaikaa, jottei päivästä tule aivan liian raskas. Ruokailu on järjestetty niin, että me vanhemmat käymme saamamme kupongin kanssa sairaalan henkilökuntaravintolassa sillä välin, kun poika syö omahoitajan seurassa - samalla omahoitaja pääsee havainnoimaan pojan syömistä. Päiväunetkin saisi osastolla ottaa, mutta poitsu on aina jaksanut odottaa lähtöön asti ja simahtanut vasta autossa. 

Meidän poikaa tutkitaan lastenneurologian osastolla, koska kielihäiriön pohjalla on ensimmäinen saamamme diagnoosi F83 monimuotoiset kehityshäiriöt. Luotan siihen, että osastolla on tehty tarvittavat turvatoimet koronan vuoksi, henkilökuntakin kun on molemmilla aiemmilla kerroillamme ollut niin ihanan omistautunutta. Aiemminkaan siellä ei kyllä ole ruuhkia ollut, joten sinällään kontakteista ei liene pelkoa - pääsääntöisesti leikkitilassa on saanut olla aivan oman perheen kesken, ja käytävillä vastaan on tullut vain henkilökuntaa. Nyt vielä tilatkin ovat uudet sekä kuuleman mukaan väljät ja selkeät! 

Vielä emme ole siis tämän syksyn kutsua saaneet, mutta aiemmilla kerroilla poikaa on tutkittu omahoitajan, lääkärin, fysioterapeutin, neuropsykologin, toimintaterapeutin ja puheterapeutin toimesta. Eli todellakin moniammatillisesti! Avaan vielä alempana heidän roolejaan tarkemmin. Mutta ei siis ihme, että viime osastojaksosta saimme kotiin yhdeksän arkillista tekstiä!

Näiden asiantuntijoiden lisäksi on aina ollut viikon loppupuolella meille vanhemmille oma sosiaalityöntekijän tapaaminen, jossa on käyty kaikki täyteltävät lappuset kohta kohdalta läpi. Hän on vielä aina antanut käyntikorttinsa mukaan, jotta voi kotoakin palata asiaan, ja pari kertaa olenkin hänelle pirauttanut - esimerkiksi kielihäiriöisten sopeutumisvalmennuskurssit oli piilotettu niin hyvin Kelan sivuille, että niitä etsittiin vallan kahden sosiaalityöntekijän voimin! 

Kiitollinen tästä moniammatillisesta tiimistä

Omahoitaja. Hän oli todella meitä varten - kuten mainitsin, osasto on näyttäytynyt meille ihanan kiireettömänä ja omahoitaja on molemmilla kerroilla ollut nimekkeensä mukaisesti paljon mukana käyntien välissä. Siinä lattialla leikkien lomassa hän havainnoi pojan toimintakykyä eri tilanteissa, ja kyseli meiltä arjesta ja sen haasteista. Oli myös hieno huomata, että nyt hoitajan vaihduttua tämä uusi oli selkeästi perehtynyt viime vuoden papereihin. Tästä leikkitilasta meidät aina haettiin seuraavaan tutkimushuoneeseen tai sitten tämä omahoitaja opasti meidät oikeaan paikkaan, koska varsinkin vanhoissa tiloissa huoneet olivat siellä ja täällä, eri osaston puolellakin.

Lääkärin kohdalla viime vuoden papereissa lukee "sovittu arviojakso monimuotoisten kehityshäiriöiden vuoksi". Alkuun hän kertaili ääneen pojalle jo aiemmin tehdyt tutkimukset, tutki aivohermot (ei enää muistikuvaa, miten!), ihon ja vatsan, ja seuraili mm. pojan liikkumista ja kontaktiin tuloa. Häneltä saimme myös Kelan vaativan merkinnän sovari-suosituksesta ja vammaistuen jatkon myöntämisestä. Lääkäri oli nyt eri kuin aiemmalla kerralla, mutta se ei haitannut, oli oikeastaan mukava saada kahden eri ihmisen näkökulma asioihin! Tämä lääkäri oli jo vanhempi herrasmies, ja oikein mukava tapaus - kuten myös aiempi nuori lääkärikin, ei sillä! Hän sai hyvin pojan houkuteltua tutkimussängyn laidalle ihan itsekseen istumaan ja siinä tehtyä tarvittavat tutkimukset, muutoin poitsu sai vapaasti leikkiä lattialla.

Fysioterapeutti antoi arvion motoriikasta ja fysioterapian jatkosta. Oli sama tuttu huone, tuttu fyssari ja tutut leikit; leikkikeittiö, autoja ja palloja! Fyssari totesi, että pojan karkeamotoriikka on hyvin kehittynyt, ja nyt on paras siirtyä fysioterapiasta toimintaterapian pariin. Tämä sopi meille hyvin, olin nimittäin toivonutkin meidän pääsevän toimintaterapian piiriin! Tämänikäisillä terapioita kun on yleensä vain kahta kerrallaan, ja meillä toisena kulki jo puheterapia - jollain lailla, jakson jälkeen onneksi säännöllisesti joka viikko, ja vieläpä päiväkodissa!

Toimintaterapeutti, jonka tapasimme nyt ensimmäistä kertaa, antoi oman arvionsa ja yhteenvetonsa pojan taidoista ja toiminnallisuudesta. Hän mm. arvioi visuo- ja hienomotorisia taitoja MFunPS-, Beery VMI- ja MFED-tehtävien avulla, mutta ensin aloiteltiin lattiatasosta ison pehmopalikkatornin kokoamisella ja kaatamisella! Alkuleikkien jälkeen siirryttiin söpön pikku koulupöydän ääreen paperitehtävien pariin. Huomasimme, että poikaa ei hirveästi tuntunut nämä tehtävät innostavan ja teimme niin, että lähdimme miehen kanssa tässä kohtaa taktisesti "hakemaan vettä", jotta emme olisi häiriöksi. Se olikin hyvä siirto, ja teimmekin jatkossa saman muissakin tutkimushuoneissa.

Neuropsykologi vastasi kehityksen seuranta-arviosta havainnoimalla poikaa eri tehtävien äärellä, tekemällä testejä (WPPSI-III, WPPSSII-R ja NEPSY-II) ja haastattelemalla meitä vanhempia. Hän selvästi muisti meidän pojan viime vuodelta - poika tosin olikin tehnyt vaikutuksen pallonheittotaidoillaan! 😉 - ja oli sen lisäksi lukenut selvästi päiväkodin arvionkin huolella. Tehtävät olivat osittain samoja kuin toimintaterapeutin huoneessa, minkä taisi poikakin huomata, kun hän olisi mieluiten vain leikkinyt leluilla. Onneksi psyka, ja paikalla ollut opiskelija, osasivat asiansa ja tehtävät saatiin maaliin meidän taas poistuttua sopivassa välissä huoneesta!

Puheterapeutin tapasimme foniatrian poliklinikan puolella, ja siellä olikin tiivis tunnelma, kun mukaan otettiin vallan kaksi opiskelijaa pieneen kopperoon! Tämä oli nyt ensimmäinen putekäyntimme sairaalassa, sillä meillähän kävi ensimmäisenä vuonna niin, että osastolla ei ollut puheterapiapalveluita tarjolla - kaikki puheterapeutit olivat yhtäaikaa vasta totuttautumassa osastoon, eivätkä saaneet vielä osallistua! Nyt saimme sairaalan johtavan puheterapeutin tutkimaan poikaa. Oli hienoa seurata pitkän linjan osaavaa ammattilaista, ja kuinka hänelle oli jo hetken päästä selvää, mistä on kyse. Mielestäni hän osasi hyvin selittää oraalisen ja verbaalisen dyspraksian, jotka olivat meille aivan tuntemattomia käsitteitä - ja arvelen, että olisimme saaneet ilman opiskelijoitakin yhtä seikkaperäisen selostuksen, mutta nyt ainakin saimme! Saimme myös itse puheterapiasuosituksen (54 kertaa) lisäksi suosituksen apuvälineyksikön konsultaatiosta ja tukiviittomien kotiopetuksesta (30 kertaa). 

Kruununa kaikelle pojan päiväkodista osallistui lastentarhanopettaja sairaalan loppupalaveriin ja molemmilla kerroilla poika on saanut omahoitajaltaan kiitoslahjan hyvin sujuneesta viikosta, kuten pienen moottoripyörän, tarravihon tai jopa legopaketin! Ensimmäisen osastojaksomme jälkeen omahoitaja tuli omasta ehdotuksestaan pojan silloiseen kerhoon kertomaan viikon kuulumiset. Lastenneurolle saa myös milloin vain pirauttaa, joko heidän yleiseen numeroon tai suoraan omahoitajalle.

Vastaan taas mielelläni kysymyksiin, jos joku on mietityttänyt osastojakson suhteen! 😊