perjantai 14. elokuuta 2020

Aivoliiton Arjen vinkit vanhemmille -vinkkipäivä


   

                     "Puhe on yliarvostettua, ymmärrys ja sosiaaliset taidot tulevat ykkösenä!"


Sopeutumisvalmennuskurssimme lähestyessä tuli mieleeni kirjoittaa viime huhtikuussa käymästäni Aivoliiton Kommunikaatiokeskuksen vinkkipäivästä Jaatisen Majalla. Näitä aamupäiviä järjestetään useampi vuodessa - koronan aikaan turvallisesti netin välityksellä.

En löytänyt kotipaikkakunnaltani valmennuksia kielihäiriön tiimoilta, joten onneksi minun oli mahdollista ottaa ja lähteä junalla Helsinkiin. Aivoliiton esitteessä kerrotaan, että 93% vanhemmista suosittelisi kurssia muille vanhemmille ja minäkin voin nyt osaltani allekirjoittaa tämän. Päivä oli antoisa ja hyvin konkreettinen! 

Meitä oli paikalla mukava pieni porukka, 5 osallistujaa ja Kommunikaatiokeskuksen työntekijä, puheterapeutti Hannele Merikoski vetäjänä - nimeä klikkaamalla pääset hänen blogiinsa, josta löytyy kirjoituksia vuodelta 2008 asti! 



Tilassa odotti iso pöytä ja heti alkajaisiksi pientä purtavaa. Keskellä pöytää oli läjäpäin Hannelen tekemiä kommunikointimateriaaleja, esitteitä eri-ikäisten kielihäiriöstä, sekä eri numeroita Kielipolun (nyk. Verraton) lehdistä. Esitteitä ja lehtiä sai ottaa kotiin, ja Hannelen materiaaleista napsia vapaasti kuvia. Ehdimme myös askarrella itse oman laminoidun kuvanipun valitsemastamme aiheesta, jonka arvelimme auttavan meitä arjessa, sekä A4-kokoisen ostoslista-pohjan tarranappeineen.


"Vaikea on lapsen vuorovaikutuksessa olla, jos vanhempi on täysi nolla. Siksi kaikki mahdolliset keinot käyttöön ja kädet rohkeasti viuhtomaan - kunnon meininki päälle vaan!"

 

Hannele oli rempseä, lempeä ja rohkaiseva vetäjä, joka tuumasi heti alkuun, että sellaiselle yhdistykselle, kuin "Armahtakaa vanhemmat" olisi tilausta! Hän rohkaisi luottamaan omiin vaistoihinsa ja kyseenalaistamaan ja unohtamaan yhteiskunnan vaatimukset. Oli hyvä kuulla myös, että vaikka erityislapsen kanssa kuulee usein korostettavan rutiineja ja struktuuria (niin meillekin joku oli juuri sanonut), niin niitäkin voi olla liikaa, eikä niissä voi elää loputtomiin - elämässä kun väistämättä tulee muutoksia, ja niillekin on lasta hyvä siedättää. 

Hannele käytti apunaan paljon kehumaansa iPadia, ja näytti sen kautta valkokankaalta mm. padille saatavia ohjelmia ja yleisesti pikapiirtämistä. Hän jakaa ohjelma- ja muita vinkkejä myös Facebookin ryhmässä "iPad lasten kuntoutuksessa ja opetuksessa". Erilaisia nettilinkkejä sain kasaan kymmenkunta ja ostoslistaakin kertyi Ikean ja Tigerin lisäksi vähän tuntemattomimmistakin kaupoista, kuten Biltemasta ja Motonetistä!

Kirsikkana kakun päällä, samana iltana järjestettiin ihanan SuomiLove-ohjelman päätöskonsertti Hartwall Areenalla, johon Helsingissä asuva ystäväni lähti mielellään seurakseni. Koska kyse oli iltakonsertista, varasin vielä keskustasta itselleni kauniin hotellihuoneen aamupaloineen. Joten aamupäivämme loputtua otin paikallisjunan keskustaan ja suunnistin hotelliin huokaisemaan ennen päivälliselle ja konserttiin lähtöä. Joku tulevista postauksistani tuleekin käsittelemään tärkeää vanhempien omaa aikaa ja pieniä hengähdyshetkiä... 


 

💛

"En ole ehkä vielä perillä, 

mutta olen pidemmällä kuin eilen." 

- Anna-Mari West -

💛 

 

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä, pitää pistää korvan taakse:) Nyt ei ole mahdollista lähteä kauemmas reissuun, mutta ehkäpä lähiaikoina. Olen noita vinkkipäivien mainoksia nähnyt; nyt tietää, että niihin kannattaa tarttua.
    Ihanaa, että sait lisäksi oman virkistysreissun :) Ne on kyllä tärkeitä.
    Noista kuvanipuista olisi kiva lukea ja nähdä lisää!

    Mukavaa elokuun jatkoa!
    Leena:)

    VastaaPoista