tiistai 17. marraskuuta 2020

Hyvinvoinnista




Sinä kielihäiriöisen lapsen vanhempi, sinä joka päivittäin kuljet tuntosarvet ja korvat höröllä kuunnellen ja katsoen, yrittäen ymmärtää, selvittäen asioita välillä suorastaan salapoliisin lailla. Sinä viitot, piirrät, näytät, kertaat, autat, ideoit uutta ja ennakoit. Teet puheterapia-harjoituksia, laminoit kuvatukia ja pidät reissuvihonkin ajan tasalla. Luet blogeja, seuraat ehkä insta-tilejä, etsit toimivia vinkkejä ja testailet toimisiko sama teillä. Rustaat viikko-ohjelmia, selvität milloin mitäkin, pitäen lapsesi ja perheesi hyvinvoinnin puolta leijonan lailla.

💗

Osaatko hengähtää - ja taputtaa itseäsi olalle? 

Tiedätkö, mikä rentouttaa juuri sinua?

Muista: sinä teet tärkeää työtä ja olet lepohetkesi ansainnut

💗

Meillä vanhemmilla (ja myös varhaiskasvattajilla) kuitenkin on iso rooli lapsen kuntoutumisessa, varsinkin ennen kouluikää. Lapsi luottaa meihin ja meidän apuumme. Me autamme lasta ymmärtämään, tulemaan ymmärretyksi ja onnistumaan. Suurilla, pienillä asioilla, arjen lomassa. Suunnittelematta ja suunnitellen. Minun lapsi lähestyy viidettä ikävuotta ja voi miten aika tuntuukin lentäneen! Siitä alkaa olla jo kolme vuotta, kun kuulimme, että lapsellamme voi olla kielihäiriö. Kuinka paljon olenkaan itsekin oppinut näinä vuosina! Enkä vähiten hyvinvoinnista ja sen tärkeydestä.

Minua ja sinua on vain yksi maailmassa, pidetäänhän siis itsestämme huolta. Kuten alun listasta näkee, teemme hengästyttävän määrän asioita normiarjen ohessa, vaikka sitä ei päivittäin tulekaan ajateltua. Ja vaikka meidän erityisemme ei olekaan hengenvaarassa ominaisuutensa vuoksi, olemme mekin kuitenkin erityislasten vanhempia - arkemme on eri lailla kuormittavaa, kuin "perus" lapsiperheissä. 

Minä itse rentoudun musiikkia kuuntelemalla, luonnossa liikkumalla, kirjoja lukemalla ja välillä ihan vain kauniita kuvakollaaseja sommittelemalla. Olen myös tutustunut itsekseni joogaan kuultuani, että ylikuormitustilassa on hyvä aktivoida parasympaattista hermostoa yhdistämällä hengitystä ja liikettä. Ai vitsi, miten hyvää nämä pienet hetket tekevätkään! Youtubesta löytää monia harjoituksia hakemalla vaikkapa "joogaa aloittelijoille". Älä anna jooga-nimen pelästyttää!


Voimaa vertaistuesta


Vertaistuki ja kokemusten jakaminenkin tekevät hyvää. Voin omasta kokemuksesta suositella lämpimästi sopeutumisvalmennuskurssia sekä Leijonaemoja

Leijonaemot järjestävät vertaistukitapaamisia netin yli, maanantai-iltojen vertaistukichatteja sekä tilanteen salliessa erilaisia aktiviteetteja, kuten vaikkapa unisiepparien askarteluiltoja tai saunailtoja. Toimintaa on nimestä huolimatta niin äideille kuin iseille. Vertaistukea on siis hyvin saatavilla myös näin korona-aikaan! 

💗

Ole sopivasti itsekäs 

Pidä kunnostasi huolta 

Oleile paljon ulkona

Suo itsellesi myös jaksamattomuus

🙏



Pyydä apua - ihmiset lähtökohtaisesti auttavat mielellään

Tuosta lääkärini, itsekin lapsiperhearjen kokeneen äidin, listauksen viimeisestä kohdasta "suo itsellesi myös jaksamattomuus" virisi ajatus, että niin, olisi tärkeä itse huomata, koska alkaa olla voimat poissa. Pysähtyä tunnistamaan, missä nyt mennään. Kerätä vähän rohkeutta ja itse avata suunsa ennemmin aiemmin, kuin myöhemmin, jottei oma kuppi ehdi täyttyä liikaa ja vyöryä yli äyräiden. Oletko sinä jo kuullut kahvikuppivertausta tunteille, kuinka meillä jokaisella on oman kokoisensa kuppi, joka sitten pikkuhiljaa täyttyy? 

Itse olen alkanut tunnustella levottoman tunteen päälle hiipiessä, että olisiko nyt paras käydä haukkaamassa happea vaiko heittäytyä sohvalle. Toimisiko nyt parhaiten hiljaisuus, vai joku tietty musiikki? Olisiko pieni kirjoitushetki (vaikka kännykän muistiinpanoihin, jos ei paperia ole saatavilla) paikallaan, vaiko ennemmin lukemishetki? Jos nämä kuulostavat aivan utopistisilta vaihtoehdoilta, voi tavoitteeksi ottaa yhden rauhallisen tee- tai kahvikupillisen per päivä, vaikkapa lempibiisiä kuunnellen. 

"Mikä on tänään tärkeintä? Haluatko mennä lenkille vai siivota? Ajattele, että kaikkea et voi saada samana päivänä, voit saada vain jommankumman. Jätä toinen toiselle päivälle."

Summa summarum, vahvasti suosittelen, että kannattaa avata suunsa ja kertoa ainakin jollekulle, missä mennään, pyytää apua. Ihmiset lähtökohtaisesti auttavat toista mielellään - varsinkin kuultuaan, jos on jotain konkreettista, mitä voisivat tehdä. Voi vaikkapa kysyä, olisiko toisella hetki aikaa jutella tai ihan vaan kuunnella. Huolet ovat jaettuina kevyempiä, ja ilot suurempia. Jos tuntuu vaikealta avautua tutulle ihmiselle, on myös olemassa erilaisia auttavia (ja maksuttomia!) puhelimia, kuten MLL:n vanhempainpuhelin

Verhojen taakse hengittämään

Vielä viimeinen ajatus tähän soppaan, liittyen myös tuohon tunteidensa ja olotilojensa tunnistamiseen. Olin kerran, jo useampi vuosi sitten, MLL:n järjestämällä lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren luennolla, josta jäi mieleen neuvo: "Hengitä - mene vaikka verhojen taakse hengittämään, jos ei ole parveketta tai toista huonetta! Lapsi kuitenkin imee tunnelmiasi sienen lailla." Se ei lopulta vie paljon aikaa, että astuu hetkeksi sivuun hengittämään ja vaikka katsoo samalla hetken ulos ikkunasta. Ja kuinka paljon se voikin antaa koko loppupäivään, jos sen avulla saa vaikkapa sen kuuluisan aamulähdön sujumaan kivuttomammin. Ties vaikka se kirvoittaisi ihan naurutkin, että oho, äiti tai isä menikin verhojen taakse piiloon! 


Tällaista ajatusvirtaa tällä kertaa. 

Nämä ovat isoja asioita ja voinkin siis aika varmasti luvata jatkoa olevan luvassa.

Voimia, lempeyttä ja rakkautta sinne ruudun toiselle puolelle.


💗


Ps.

Olisi ihana kuulla, saitko tästä jotain irti!

Heräsikö ajatuksia? 

Haluaisitko jakaa omat keinosi rentoutua?